Suomen freelance-journalistit ry

SFJ:n hallitus kokoontui kevään viimeiseen kokoukseensa huolestuneissa tunnelmissa. Yhdistyksen jäsenmaksutuotot ovat romahtaneet. Jäsenmaksuja on kertynyt alle puolet edellisvuoteen verrattuna ja hallituksen täytyy tehdä nopeita korjausliikkeitä toimintaan.

Kevään aikana 150 jäsentä oli jättänyt alkuvuoden jäsenmaksunsa kokonaan maksamatta. Tämän lisäksi isolla joukolla on rästissä osa maksuista. Kaiken tämän lisäksi keskimääräiset jäsenmaksut ovat laskeneet aiempia vuosia alemmalle tasolle. Syynä on arvatenkin jäsenten tulojen lasku ja se, että jäsenmaksujärjestelmää muutettiin vuoden alusta.

Vuoden alussa voimaan tullut jäsenmaksu-uudistus jättää jäsenen oman harkinnan ja laskennan varaan sen, mikä osa tuloista on ns. journalistista työtä. Vain tästä maksetaan jäsenmaksua prosentin verran. Journalistiliiton uusien jäsenkriteerien mukaan jäsenkelpoiseksi työksi lasketaan myös tiedotus, opetus, käännökset, kustannustoimittaminen, koulutus, konsultointi, mainoskuvaus – kaikki viestintään liittyvä työ. Jäsenmaksua maksetaan siis kaikesta tästä. Pois jätetään vain täysin toisen alansivutoiminen työ, kuten sivutoiminen taksin ajo. SFJ:n hallitus toivoo jäsenten tarkistavan, onhan jäsenmaksut maksettu oikein.

Tämän hetken kertyneiden maksujen perusteella freelancereiden tulojen on täytynyt pudota romahdusmaisesti, mikä sekin on täysin mahdollista nykyisessä median tilanteessa. TNS Gallupin työmarkkinatutkimus freelancereille kertoi viime vuonna, että yhä useampi jäsen saa entistä pienemmän osan tuloistaan journalistisesta työstä. Yhdistyksen jäsenten maksamista jäsenmaksuista 80 % jää Journalistiliiton käyttöön. Näin ollen esimerkiksi 14 euroa kuussa maksavan jäsenen jäsenmaksusta yhdistykselle tulee vain 2,80 euroa. Aiemmin kaikki jäsenet maksoivat 21 euron tasamaksua liitolle. SFJ on perinteisesti pyrkinyt käyttämään kaikki tulonsa toimintaan.

 Asiamiehen työtunteja vähennetään, tilaisuuksia karsitaan

Hallitus teki kesäkuun kokouksessaan ensimmäisiä ratkaisujaan, mutta varsinaiset päätökset siirrettiin syyskuun kokoukseen. SFJ:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen sanoo muutoksia tulevan, “mutta toiminta ei pääty, vaan ratkaisuja etsitään tehokkaasti.”  Yhdistyksen asiamies tekee elokuun alusta alkaen 2,5-päiväistä viikkoa Ja osa toiminnasta jää siis pienemmälle liekille. Syyskuun kokouksessa hyväksytään uusi budjetti ja joudutaan todennäköisesti pohtimaan työsuhteen päättämistä. Yhdistyksen koulutusta, tiedotusta ja muita jäsentilaisuuksia joudutaan karsimaan kovalla kädellä, ellei jäsenmaksutuotossa tapahdu muutosta.